HYVÄ ON UHKA

 

Shut it – you don’t understand it

Shut it – that’s not the way I planned it

– Dexys Midnight Runners: “Burn It Down” (1980)

 

I

 

Radiotaajuuksia selataan. Kohinasta erottuu katkelma anonyymiä viihdemusiikkia. Ei kelpaa. Seuraavalla asemalla soi Deep Purplen ”Smoke on the Water”, joka ei todellakaan kelpaa. Etsintä jatkuu. The Sex Pistolsin ”Holidays in the Sun” kuulostaisi jo paremmalta, mutta siihenkään ei tyydytä. Entä The Specialsin ”Rat Race”? Jos heavy rock ja punk ovat poissa laskuista, kai nyt uuden aallon ska…?

Ei missään nimessä. Radioasemien selaajaa puhutellaan nimeltä:

Big Jimmy!

Yeah?

Now!

Yeah?

For god’s sake burn it down!

 

***

Näin alkaa britannialaisen Dexys Midnight Runnersin esikoisalbumi Searching for the Young Soul Rebels. EMI julkaisi sen vuonna 1980 – kiristyksen päätteeksi. Yhtye ei ollut tyytyväinen saamaansa sopimukseen. Solisti Kevin Rowland uhkasi varastaa albumin master-nauhat ja pitää niitä panttivankina, kunnes EMI suostuisi anteliaampiin ehtoihin. Kidnappausaikeille naureskeltiin, kunnes Dexys Midnight Runners karkasi studiosta tuottajan kahvitauon aikana ja piilotti anastamansa nauhat Rowlandin vanhempien kotiin.

He saivat paremman diilinsä.

Muutenkin Dexys Midnight Runnersille kelpasi vain se, mitä he halusivat. Ennen visionsa kirkastumista Kevin Rowland (s. 1953) oli ollut punkkari, ajan hengessä. The Killjoys saavutti paikallista suosiota, mutta Rowland vieraantui nopeasti ja alkoi etsiä toisenlaista totuutta. Hän kokosi ympärilleen northern soul -kombon ja puki heidät satamajätkiksi. Yhtye harjoitteli kurinalaisesti, eikä Rowland sallinut huumeiden tai alkoholin käyttöä keikoilla. Jotta ”the new soul vision” konkretisoituisi, kaikkien tuli olla huippukunnossa. Ristiriitaista kyllä, yhtyeen nimi viittaa deksamfetamiiniin.

Searching for the Young Soul Rebels on musiikillinen traktaatti. Rowland ja hänen jenginsä taistelevat kaikkea sellaista vastaan, mikä ei ole Dexys Midnight Runners. Muutamat soul-levyt Stax-yhtiön katalogista, Kazanin Alaston satama ja Scorsesen Sudenpesä saavat synninpäästön. Musiikkitoimittaja Simon Reynoldsin tulkinnan mukaan Rowland irtisanoutuu varhaisen soul-musiikin läpäisevästä seksuaalisuudesta. Dexys Midnight Runnersin intohimoksi tarkentuu intohimo itse, vailla kohdetta.

Albumin viimeisillä sekunneilla lainataan Allen Toussaintia:

Everything I do gonna be funky from now on

Kevin Rowlandille tyyli on kokonaisvaltainen kysymys. Yksikin ryhditön ääni saksofonista merkitsee täystuhoa. Searching for the Young Soul Rebelsilla hän oivaltaa, että vain absoluuttinen kontrolli voi johtaa tyylilliseen vallankumoukseen. Varhainen Dexys Midnight Runners onkin kaikenlaisen improvisaation vastakohta. Kehittää, ”improve”, on Rowlandille läheisempi verbi. Siihen sisältyy ”prove”, todistaa.

Todistaa kykynsä todistaa. Searching for the Young Soul Rebels on pop-historian uljain kehäpäätelmä.

 

II

Albumin alun radiokohtaus havainnollistaa umpikujaa, johon päätyy jos tekee tyylistä uskonnon. Mikään, mitä tarjotaan, ei kelpaa. Vaikka radio soittaisi Kevin Rowlandin suosikkeja, hän käskisi tuhota laitteen. Juontajan äänensävy tai kappaleiden soittojärjestys saattaisivat olla vääriä. Radiossa joku muu kuin vastaanottaja päättää. Voimme vaikuttaa ja toivoa, mutta omien levyjensä käyttäjään verrattuna radion kuuntelija on aina passiivisempi.

”Burn It Downin” alku tapahtuu 1970- ja 80-luvun taitteessa, jolloin kaiken tarjonta oli vähäisempää kuin nykyään. Jos ei ollut mahdollisuutta ostaa tai uskallusta varastaa levyjä, oli odotettava, että suosikkikappale soitettaisiin radiossa. C-kasetit mahdollistivat tallentamisen. Ehkä ”Big” Jim Patersonillakin on sormi rec-nappulalla.

Ennen kuin nostalgian puna lehahtaa kasvoille, haluan tarkentaa: en kaipaa tuota aikaa. Vuonna 1986 syntyneenä ja populaarimusiikkiin alle kouluikäisenä tutustuneena ehdin saada tarpeekseni. Jyrkissä ei näytetty riittävästi Ozzy Osbournen videoita, eikä Radiomafia ymmärtänyt soittaa ”Strawberry Fields Foreveriä”.

Varhaiset pettymykset säteilevät nykyhetkeen. Olen auttamattoman huono alistumaan kenenkään valtaan musiikkiasioissa. ”Minä ite”, kuten taapero sanoisi. ”Burn It Downin” ja The Smithsin ”Panicin” kaltaiset, tietämättömien soittovaltaa kyseenalaistavat kappaleet ovat siksi pyhiä tekstejäni.

 

***

Laadustaan tunnetun Radio Helsingin iskulause lupaa: ”Olet ystävien seurassa”. Haluanko olla? Ystävät ovat ihania ihmisiä, mutta kappalevalinnoissaan he voivat vain erehtyä. Parhaankaan ystävän maku ei ole omani. Radio Helsingin valistuneet vallankäyttäjät vetoavat avaramielisiin kuulijoihin. Täytyy olla vietävissä. Samalla on mahdollista jättää musiikki taustalle ja fiilistellä, näin ystävien kesken.

Kuuntelen radiosta vain keskusteluohjelmia, kuunnelmia ja uutisia. Musiikin suhteen seuraan Searching for the Young Soul Rebelsin oppeja. Erityisesti ”hyvä” ei kelpaa Kevin Rowlandille – eikä Radio Helsingin mainio musiikkivirta minulle. ”Burn It Downin” alun radiokollaasissa vasta The Specialsin ”Rat Race” saa Rowlandin menettämään malttinsa. Tyyli on minimaalisten erojen korostamista. The Specials teki ska-musiikille vastaavan arvonnoston minkä Dexys Midnight Runners soulille. Yhtyeet kiersivätkin yhdessä, mutta Rowland ei armahda. Lähestulkoon paras tarkoittaa ”Burn It Downin” kontekstissa mitätöntä:

Shut your fucking mouth ’til you know the truth

Riitaa haastava Searching for the Young Soul Rebels maalaa itsensä nurkkaan. Siellä se soi, omalakisena ja täydellisenä, eikä Rowland voinut muuta kuin vaihtaa suuntaa. Too-Rye-Ay (1982) esittelee uudenlaisen Dexys Midnight Runnersin, jossa satamajätkät on korvattu pelimanneilla. ”Come On Eileen” nousi maailmanlaajuiseksi hittisingleksi – ja sai tuntuvasti radiosoittoa! Onneksi Rowland ymmärsi sotkea Dexys Midnight Runnersin suursuosion vaikeaselkoisella pitkäsoitolla Don’t Stand Me Down (1985), jonka flopattua yhtye hajosi.

***

Niin kauan kun löytyy tyylin etsijöitä, joille ei kelpaa mikään, Searching for the Young Soul Rebels säilyttää relevanssinsa. Sekin on huomioitava, että lihaksikas nirppanokka, ”young soul rebel”, uhkaisi yleistyessään yhteiskuntarauhaa. Hänenlaisensa tuhoaa radion ja noudattaa albumin päättävän ”There, There, My Dearin” ohjeita:

The only way to change things is to shoot men who arrange things

Eikä Rowland löytänyt monta tappajaopetuslasta. Samassa kappaleessa hän kyselee:

I’ve been searching for the young soul rebels

I’ve been searching everywhere, I can’t find them anywhere

Where have you hidden them?

Osa kandidaateista on luiskahtanut mukavuuksiin, ehkä avannut radion. Heille ei pidä antaa anteeksi. Ystävien seurassa on niin hyvä olla, että vallankumous jää tekemättä.

 

Antti Hurskainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s