Aura Nurmi kävi lukuisissa runotapahtumissa ympäri Suomea vuoden 2015 aikana. Näin runokevään 2016 korvalla on hyvä aika katsella menneeseen ja samalla valmistautua tulevaan.
Seison hämärässä hotellihuoneessa. Television ilmaiskanavalta tulee ensimmäinen Harry Potter -filmatisointi. Pöydällä seisoo muovinen viinilasi ja avaamaton pullo, joka muistuttaa minua uudesta taidosta juoda saamatta krapulaa. Sen oppiminen on ollut välttämätöntä, sillä olen kiertänyt yhden vuoden aikana lähes kaikki Suomen runotapahtumat ja ollut itse siinä ohessa järjestämässä kuukausittain kahta runoklubia ja yksiä kansainvälisiä festivaaleja.
Sängyllä sekaisessa nipussa lepää seuraavan päivän puheeni ja runot. Aion esittää ne yhdessä mainetta keränneen nuoren sellisti Senja Rummukaisen kanssa Turun majesteettisessa tuomiokirkossa. Tällä kertaa en ole runofestivaaleilla, vaan Turun Musiikkijuhlilla. Edessäni on kesän haastavin esitys. Minun tulisi olemuksellani ja sanoillani vangita kokonainen keskiaikainen kivikirkko. Kuinka tähän päädyin, ja mikä minua vielä odottaa?
Vuonna 2015 sain harvinaisen tilaisuuden vierailla ja esiintyä runoilijana lähes kaikissa Suomen suurimmissa runouteen ja kirjallisuuteen keskittyvissä tapahtumissa.
Tässä tekstissä vierailen Jyväskylän Human Poetry City -festivaaleilla, Runopuulaakin Helsingin karsinnoissa, Järvenpään omalla open mic -klubilla Runon ja laulun illassa, Kajaanin Runoviikoilla, Nuoren Voiman Liiton Runokuu-festivaaleilla, Annikin Runofestivaaleilla Tampereella, Varsinais-Suomen Runoviikolla ja viimeiseksi Tuli&Savu -klubilla Helsingissä.
Yhteistä kaikille vuoden 2015 tapahtumille oli se, että niissä kaikissa esiintyi yhä enemmän runoilijoita, jotka eivät ole julkaisseet esikoisteostaan. Tämä selittynee lavarunouden ja open mic -kulttuurin nousulla ja sillä, ettei kirja ole enää automaattinen pääsylippu runopiireihin. Tai yksinkertaisesti sillä, että runouden muodot ovat monipuolistuneet. Nyt tilaisuuksissa näkee esityksiä, jotka ovat runouden, esitystaiteen, räpin, videotaiteen, tanssin ja kuvataiteen fuusioita. Tapahtumien järjestäjät ovat ottaneet kehityksen ohjelmistoissaan huomioon, ja esiintyjät ovat räätälöineet monitaiteisia esityksiä kutakin tapahtumaa hienosti lukien.
Suomen keväässä 2015 oli hehkua, vaikka esimerkiksi Ukrainan tapahtumat huolestuttivat. Syksyllä poliittinen ilmapiiri synkistyi ratkaisevasti. Talven tullessa mietin jo hätäisenä, kuinka runotapahtumat voisivat auttaa Syyriasta ja muualta sortoa paenneita.
Kesken Word-festivaalien tuli tieto Pariisin terrori-iskuista. Tätä juttua julkaistaessa olemme jo Euroopassa tottuneet siihen synkkään ajatukseen, että terrorismi on tullut jäädäkseen.
Politiikka näkyi läpi runovuoden varsinkin open mic -tilaisuuksissa luetuissa teksteissä. Suvakki-termi ilmestyi runosanastoon, mutta henki taideyhteisössä pysyi yhteisöllisenä ja rauhallisena. Open mic -muoto virkisti monia perinteisiä tapahtumia. Varsinkin Kajaanin Runoviikkojen open mic -tilaisuuksissa syntyi tunne, että aito kansalaisfoorumi oli vihdoin syntynyt.
Jyväskylä Human Poetry City #2
Runotapahtumat toimivat minulle läpi vuoden turvasatamina. Niissä aika pysähtyi ja todellisuus vaihtui toiseen kuin studion taustakangasta riuhtaisemalla. Oli upeaa astua lämpöä hehkuviin kapakoihin sisään ja aloittaa vilkas keskustelu heti ensimmäisen pöytäseurueen kanssa. Runotilaisuuksissa kohtasin ihmisiä, joilla oli taidetta kohtaan kirvelevä palo, ja jotka olivat itse halukkaita tekemään omannäköistään juttua sen sijaan, että olisivat tyytyneet seuraamaan ohjelmistoja sivusta.
Tapahtuman tuottaja Willie Männikkölahti teki kaikkensa, jotta ilta olisi kaikille viihtyisä ja antoisa, kuten se esitysten puolesta olikin. Nuoret esiintyjät Esa-Pekka Vierimaa, Paavo Kässi ja Salla Partala keskittyivät teksteissään puhumaan ajastaan. He esiintyivät vaikuttavasti ja kiireettömästi, ja paikalle tullut yleisö kunnioitti heitä täydellisellä hiljaisuudella. Ville Luoma-aho oli oma, ujon hauska ja terävä itsensä, mutta omasta esiintymisvuorostani johtunut jännitys aiheutti sen, että en enää muista tarkasti, oliko hänen pitkien ja proosamaisten runojensa aiheena apokalypsi ja lopullinen tuho vai kenties jokin arkisempi.
Kaija Rantakari lausui tuoretta Mikado-runokokoelmaansa karismaattisesti. Vakiopaine oli koko illan ajan täynnä ja baarissa vallitsi keskittynyt tunnelma. Loppuillan open mic kruunasi pitkäperjantaina järjestetyn tapahtuman, jossa oli juuri niin viihtyisää kuin Vakiopaineessa aina, vaikka en saanutkaan alkuillasta loppuyöhön jatkunuttua erään vanhemman esiintyjän piikittelyä pois korvistani.
Oman esitykseni jälkeen hän tokaisi:
– Olet sä ihan hyvä, naisrunoilijaksi.
En antanut sovinistisen huomautuksen pilata kokonaisvaikutelmaan Human Poetry City -spektaakkelista. Tuoreet kyvyt yhdessä alan konkareiden kanssa ja illan päättävä open mic näytti toisenakin vuonna olevan vallan toimiva konsepti.
Runopuulaaki: Helsingin poetry slam -karsinta vuonna 2015
Haluan kiittää Kuopion Runokukkoja Jouni Tossavaista ja Olavi Rytköstä. Työ, jota he Runopuulaakin ja kotimaisen runonlausunnan eteen tekevät, ansaitsee kaiken kunnioituksen. Runopuulaaki tai Poetry Slamin sm-kilpailut (rakkaalla lapsella on monta nimeä) ovat onnistuneet vakiinnuttamaan Suomeen esiintyvän runouden kilpailukulttuurin, joka on omaleimaista, tärkeää ja useimmiten perhanan viihdyttävää.
Tällä kertaa en osallistunut itse kilpailuun, vaan seurasin karsintaa yleisöstä. Sympatiani olivat edellä mainitun Willie Männikkölahden puolella, mutta hän unohti ratkaisevalla kierroksella sanat ja voiton vei näppärä sanaseppo Raimo Asikainen.
Muutoin karsintojen taso oli vastoin odotuksiani varsin heikko.
Monet esiintyjistä lukivat tekstejään niin haparoiden, että harmitti. Paperi peitti monen esiintyjän kasvot eikä puhe kantanut. Yleisö reagoi kehnosti valmisteltuihin esityksiin puhumalla päälle. Kamalat ja täysin itsekritiikittömät kristilliset runot tekivät näissä karsinnoissa paluun. Saa toki olla hengellinen, mutta jos ei nyt ihan joka halvatun kerta sitä helisevää vaskea ja kilisevää kulkusta.
Tunnelma oli yksinkertaisesti sekava. Kärkinelikkoa lukuunottamatta esiintyjät eivät onnistuneet ottamaan minkäänlaista kontaktia yleisöön.
Uskon, että Kuopion finaaleissa kuitenkin taisteltiin kuninkuudesta taas sopivan hapan veri hampaissa. Runopuulaaki on useita paikkakuntia kiertävänä runotapahtumana ainutlaatuinen. Omalla finaalikierroksellani vuonna 2013 tutustuin eri kaupunkien runoilijoihin, jotka esimerkiksi omalla murteellaan toivat kilpailuun paikallista särmää. Kuopion finaaleissa juuri kielten erilaisuuteen ja niiden esittämiseen onkin hyvä keskittyä.
Nyt alkukeväästä vuonna 2016 ravintola Ondaan siirtynyt ja Harri Hertellin kipparoima runoilun kansallinen lausuntakilpailu oli taas totutun tasokas. Vuoden 2015 karsinta olikin selvä notkahdus yleensä hyvin taitavia esiintyjiä puoleensa keräävissä runoniskennän osakilpailujen sarjassa.
Runon ja laulun ilta Järvenpäässä
Runon ja laulun ilta järjestettiin Bar Uunossa JÄTE ry:n (Järvenpään Taiteilijat Elossa) toimesta.
Historiani Järvenpäässä alkoi jo ennen HPC:tä. Olin nuorena hyvin vaikuttunut kaupungin elinvoimaisesta rap-skenestä, joka oli nuorten hallussa ja kaikista instituuteista riippumatonta. Järvenpäässä, eli tuttavallisemmin Jäkessä, tehtiin 2000-luvun puolivälissä spoken wordia ennen kuin koko Suomi oli varsinaisesti kuullut koko sanaa. Spoken word -runoilijat Juho Kuusi ja ELI eli (sic!) Elina Salo kertoivat minulle ensimmäisenä nousevasta esiintyvän runouden liikkeestä, ja eräästä nuoresta Harri Hertellistä, joka on biittejä puhemuusikoille tehtailevan Dj Kpian serkku.
Ei siis ole ihme, että open mic menestyy Järvenpäässä. Runon ja laulun illassa oli ainakin huhtikuussa ruuhkaa ja tunnelma mainio. Piirrän paperiin ainoan miinuksen siitä, ettei cover-biisejä ollut kielletty. Tilaisuus alkoi nimittäin heikoimpina hetkinä muistuttaa karaokea. Laulajat olivat kyllä taitavia, mutta heidän taiteelliset ansionsa eivät näin päässeet illassa esille.
Toivon, että järjestäjillä olisi rohkeutta kannustaa tulevaisuudessa kaikkia esiintymään vain oman tekstinsä kanssa, kuten sinne nyt tulivat runoilijat ja muut sanataiteilijat. Taitoa ja osaamista Järvenpäästä kyllä löytyy.
Annikin runofestivaalit
Annikin runofestivaalit ovat kertakaikkisen ihanat. Runotapahtumien järjestäjänä en voi kuin vaikuttua siitä, kuinka esimerkillisesti Annikin puutalokortteleiden yhteisö palvelee kävijöitään ja esiintyjiään.
Puutalokorttelin asukkaat järjestävät tarjoilun koteihinsa. Sahtia ja monipuolista kasvisruokaa saa kyllikseen ja viiniä riittää kaikille (paitsi myyntipöytien pitäjille, joille minun piti sitä muutama pahvimuki salakuljettaa. Anteeksi). Miljöö on täydellinen; joka nurkkauksesta tuntuu löytyvän jokin yllätys. Kun loi katseensa katolle, huomasi siellä performanssia. Toisaalta korkeuksista kajahti esimerkiksi Antti Salmisen ja Marisha Rasi-Koskisen proosaluenta. Varsinkin Salmisen Lomonosovin moottori (Poesia, 2015) loi hauskan kontrastin perinnemaisemissa luettuna.
Tämän vuoden esiintyjistä itselleni jäi parhaiten mieleen stoalaisen mykästi takahuoneessa viihtynyt paljasjalkainen dub-runoilija Mutabaruka, joka syttyi elämään Annikin lauta-lavalla ja loi lämpöä Tampereen sateiseen iltaan.
Esiinnyin itse keskellä sirkusta, Annikin hiekkapihalla, pyörätuolitanssija Leevi Ketolan ja Zaida Launiksen kanssa.
Esityksen rakentaminen tuntui aluksi haastavalta. En ole koskaan ajatellut runojani koreografiaksi ja nyt minun täytyi lausumalla luoda puitteet tanssille. Annoin Leevin ja Zaidan valita esitettävän runon. Päädyimme rakkausrunoon, jossa runon puhuja houkuttelee ihastuksensa kohdetta antautumaan lempeen.
Kävin yhden kerran Tampereella harjoittelemassa esitystä. Leevi ja Zaida olivat purkaneet koko olohuoneensa tehdäkseen pyörätuolitanssille tilaa. Heidän valmentajansa, latinalaisen tanssin ammattilainen, seurasi harjoituksia. Unohdellessani sanoja ja pyörähdellessäni Leevin ja Zaidan kanssa kömpelösti ja välillä aivan väärään suuntaan, mietin mitä ihmettä oikein olin tekemässä.
Palveleeko runous pyörätuolitanssia, ja palveleeko esiintyminen runoutta? Kysyin itseltäni ensimmäisen kerran. Epäilykseni olivat kuitenkin yhdentekeviä. Esityksen oli valmistuttava. Sille oltiin tarjottu näkyvä paikka ja aika puutalokortteleiden sisäpihalla. Emme saaneet epäonnistua, vaikka meille tarjottu asetelma ja idea olikin kaikille kävijöille täysin vieras.
Tärkeintä oli se, mikä tanssin ja runouden yhdistämisessä meitä ja yleisöä puhuttelisi. Nähdäkseni esitys käsitteli esimerkiksi erotiikkaa, kiellettyä romanssia ja liikuntarajoitteisuutta. Runossa kuvataan hyväilyä sekä lyyrisen etäännetysti että tarkasti. Launis ja Ketola tulkitsivat runoani hienosti ja heittäytyen.
Kun esitys oli ohi, olin niin jännittynyt että koko kehoani pisteli. Näytös oli sujunut hyvin. Olin itse toiminut lausujana instrumentin roolissa. Annoin Launiksen ja Ketolan vähäeleiselle tanssille tilaa.
Itselleni esiintyminen on lähtökohtaisesti aina pelottavaa ja jopa vastenmielistä. Minulla ei ole esiintymiseen minkäänlaista luontaista taipumusta.
Onneksi minulla oli mukanani karismaattiset ja hienosti improvisaatioon heittäytyneet pyörätuolitanssijat Leevi ja Zaida. Jos en luottanutkaan itseeni, pystyin luottamaan heihin. He ottivat haasteen vastaan kuin ammattilaiset, eivätkä hetkeäkään epäilleet sitä, mitä olimme yhdessä työstämässä.
Kun tänä vuonna saavun Annikkiin, odotan luonnollisesti, että tapahtuma lunastaa taas kaikki ne odotukset, jotka olen sille asettanut. Viime vuonna ja rankkasateesta huolimatta tunnelma oli maaginen. Annikin Runofestivaali lumoaa kaikki.
Kajaanin Runoviikot
Kajaanin Runoviikot ovat iloinen ja perinteikäs kirjallisuus- ja lausuntatapahtuma, jota Kajaanissa syntyneet ystäväni kutsuivat kaupungin “ainoiksi bileiksi”.
Ohjelmistossa näkyy vahvasti taiteellisen johtajan Taisto Reimaluodon kädenjälki. Hänet tunnetaan ennen kaikkea teatteriammattilaisena. Teatteri ja lausuntataiteet ovat ohjelmistossa aina vahvasti edustettuna. Kajaanin Runoviikoilla jaetaan Vuoden nuori lausuja -palkinto (nykyinen Veikko Sinisalo -palkinto) ja Tanssiva karhu -runopalkinto.
Kahtena peräkkäisenä vuonna Kajaanin Runoviikoilla vierailleena sanoisin, että ohjelmisto luottaa vahvuuksiinsa. Ohjelmisto palveli tänä vuonna paikallisia kävijöitä järjestämällä esimerkiksi kirjallisuusaiheisen kirkkomessun alueella, jossa asuu paljon uskovaa väkeä.
Kaupungin vilkkaalla keskustorilla veisattiin tauko-ohjelmana virsiä. Me Helsingistä tulleet nuoret esiintyjät joimme vieressä hämmentyneinä kaljaa.
Helsinki Poetry Connection sai kokea heti festivaalien alkuun pienen pettymyksen: meidän esityksistämme oli tiedotettu niin surkeasti, että oli suoranainen ihme, kun keikoillemme lipui väkeä. Toisaalta, keikka järjestettiin keväällä 2016 lopettaneessa Kajaanin ainoassa hippi- ja hipsteribaarissa, pub Baronissa, joka oli aina muutenkin täynnä.
En valita silkkaa omahyväisyyttäni, vaan siksi, että Runoviikot tekevät toistamiseen karhunpalveluksen omalle nuorisolleen, joka olisi saanut tutustua runouteen ikäistensä kautta ja tulla myös itse esiintymään. Kahdessa Raatihuoneen torilla järjestämässämme open mic -tilaisuudessa ei ollut yhtään alle 50-vuotiasta runoilijaa.
Epäonnistuneesta tiedottamisesta huolimatta meillä oli Kajaanissa aivan tavattoman hauskaa: Kajaanin kyläjuhlatunnelma on niin mukaansatempaava, että tekisi mieli kävellessä tanssia. Kajaanin maisemat yöttöminä kesäöinä ovat aivan uskomattoman komeat ja täynnä potentiaalia: miksi padolla ei järjestetty tänä vuonna ollenkaan ohjelmaa?
Omien ohjelmiemme välissä pääsin itse tutustumaan myös Kajaanin kaupunginmuseoon ja järisyttävän hienoon Reidar Särestöniemen näyttelyyn. Näyttelyn yhteyteen järjestettiin runoa ja kuvataidetta leikillisesti yhdistävä kierros, joka oli yksinkertaisesta ajatuksestaan huolimatta erittäin nautinnollinen. Varmaotteinen Minna Joenniemi luki Tanssiva karhu -ehdokkaiden runoutta Särestöniemen teoksien edessä.
Kajaanissa järjestettiin Runoviikkojen aikana myös rockfestivaali, joka oli niellyt kaupungista kaikki nuoret. Tulevaisuudessa ja tulevaisuuteen katsoen toivoisikin, että Runoviikot tavoittelisivat ohjelmistossaan myös nuorisoa. Meidän ryhmäämme luultiin koko ajan rokkibändiksi. Nuoret kysyivät, että olimmeko tulleet musafestivaaleille ja hölmistyivät, kun olimme stadista asti ajaneet paikalle runouden takia.
Runokuu
Olen hiukan jäävi kirjoittamaan viime vuoden Runokuusta: olin siellä mukana järjestämässä useampaakin tapahtumaa tai vähintään juontamassa. Tänä vuonna olin lausumassa yhdysvaltaisrunoilija Rae Armantroutin käännöksiä, ja tilaisuus jännitti enemmän kuin mikään muu sinä kesänä, lukuunottamatta ehkä Turun tuomiokirkon vierailua.
Runokuu on yksi Suomen tärkeimmistä kirjallisuusfestivaaleista. Laajuudeltaan ja monipuolisuudeltaan se on omaa luokkaansa. Jokainen viikon klubi, tapahtuma tai esimerkiksi kävelykierros on hyvin mietitty ja järjestetty. Nuoren Voiman Liiton lukuisat yhteistyökumppanit lisäävät festivaalien moni-ilmeisyyttä. Tämä on Runokuun yksi vahvuuksista, ja siksi tapahtumat ovat keskenään riittävän erilaisia, vaikka tarjontaa onkin jokaiselle illalle.
Erityisen hieno tilaisuus vuonna 2015 oli Lavaklubilla järjestetty Kaiken maailman runot -ilta, jossa oli kerta kaikkisen riemukas kansainvälinen tunnelma. Nautin erityisesti Sivuvalo-projektin järjestämästä Matkalla pohjolaan -esityskokonaisuudesta, jossa esiintyjät jakoivat kokemuksiaan Suomeen päätymisestä ja lopulta jäämisestä. Hieno!
Runokuu on yllätyksellinen festivaali. Kävijää raahataan Helsingin historiallisiin kohteisiin ja näyttäviin ympäristöihin, kuten observatorioon.
Festivaalien hurjin kokemus oli itselleni Yhdysvaltain pompöösi ja luonnollisesti tarkasti käsikirjoitettu suurlähetystövierailu. Siellä oli esiintymässä muun muassa taitava Laura Eklund-Nhaga, joka esitti tiukkaa spoken wordia muun muassa suomalaisesta mikrorasismista.
Myöskään Armantrout ei pelännyt valkoisessa ja kiiltävässä suurlähetystössä kritisoida omaa kotimaatansa.
Merkillepantavaa on tietenkin se, että jo kahtena vuonna peräkkäin festivaalien päätähti on ollut amerikkalainen runoilija. Festivaalien venäläisesiintyjät saivat tyytyä vaatimattomampaan vastaanottoon. Vietin paljon aikaa Raen kanssa, opiskelin language-runouden lähihistoriaa hakiessani hänen runouteensa tuntumaa. Olin haljeta ilosta, kun Rae saapui herttaisen aviomiehensä kanssa Helsinki Poetry Connectionin Poetry Jam -klubille kuuntelemaan virolaista Mari Kalkun & Runorun -yhtyettä. Samalla tunsin syyllisyyttä siitä, että jos Glorian yössä esiintyneet venäläisrunoilijat olisivat vierailleet illassa, en ehkä olisi tunnistanut heitä.
En ole varma, pitäisikö minun tuntea tästä syyllisyyttä. Asia hieman hämmentää minua. Kenties Armantrout on ylivoimaisesti kuuluisampi kuin Ivan Sokolov, Alla Gorbunova tai Aleksandra Tsibulja, jotka esiintyivät Glorian yössä arasti, mutta teeskentelemättömästi.
Joskus Gorbunovan ja Tsibuljan kaltaisia esiintyjiä on“vaikea myydä” yleisölle: heidän esityksensä ovat usein käännösten varassa ja heidän runonsa paksun allegoriakerroksen kuorruttamia. Kuitenkin esimerkiksi Yleisradion uutisessa ja Helsingin Sanomien henkilökuvassa – ja jopa tässä jutussa, jota nyt itse kirjoitan – oli tuttu asetelma, jossa venäläisrunoilijat joutuivat vastaamaan haastaviin kysymyksiin sananvapaudesta ja yhteiskunnan tasa-arvosta samalla kun amerikkalaisrunoilijan annettiin keskittyä kirjoittamisesta puhumiseen.
Onneksi sain myöhemmin tilaisuuden tutustua paremmin venäläisiin kollegoihin. Nikita Safonov ja Aleksey Porvin vierailivat Suomessa Helsingin Kirjamessujen aikaan. Nuoren Voiman Liitto oli järjestänyt esiintymistilaisuuden taas mielenkiintoiseen paikkaan, yli satavuotiaaseen kuunari Jan Mayeniin. Nuoren Voiman Liiton viimevuotinen satsaus venäläisrunoilijoihin tuntui luksukselta.
Varsinais-Suomen Runoviikko
Vierailin viime vuonna ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomen Runoviikoilla esiintyjänä. Pääsin majoittumaan monen vieraan suitsuttamaan legendaariseen yhden tähden hotelli Harrietiin, jossa muun muassa aamiainen tarjoiltiin keskuskäytävällä.
Rakastelun ja juopottelun äänet kantautuivat läpi hotellin. Oma mikroaaltouuni huusi käynnistettäessä kuin rääkätty kissa. Saippuan puute ja suihkuna toiminut bidee harmittivat, mutta sitten tajusin naureskellen jakavani kokemuksen, joka yhdistää lähes kaikkia Varsinais-Suomen Runoviikkojen vierailijoita. Ja mikäs tässä on naureskellessa; olen usein itse kerjännyt esiintyjiä saapumaan halvoilla Helsinki Poetry Connectionin tapahtumiin Onnibus-vuoroilla, kun muuhun eivät ole rahat riittäneet.
Myös festivaalin tärkein kohtaaminen tapahtui Harrietissa. Nautin aamiaisen äärimmäisen kohteliaan englantilais-syyrialaisen runoilija Amir Darwishin kanssa, jonka kanssa keskustelimme hiukan krapulaisina ja unisina ja toki hyvin sentimentaalisina maailmanparantajina naisten tasa-arvosta. Olin hyvin otettu, kun hän otti esitteli myöhemmin keskustelumme havaintoja eräässä keskustelussa, johon ottivat osaa Runoviikkojen kansainväliset vieraat.
Darwish teki minuun suuren vaikutuksen niin persoonana kuin kirjoittajanakin. Hänen esityksensä oli yksi Baari-baarissa järjestetyn monipuolisen Kiilaklubin kohokohdista.
Toinen vahvasti mieleeni jäänyt esiintyjä oli nuori Artemis Kelosaari, jonka teksteistä en saanut täysin selvää, mutta jonka energia kuitenkin innostaa minua.
Kelosaari lukee rivoja. Hänen runoissaan vilisevät elävien, kuolleiden ja epäkuolleiden ruumiinosat. Mitään vastaavaa ja samalla röyhkeydellä ja itsetietoudella esitettyä en ole hetkeen nähnyt.
Kelosaaressa kiteytyy paljon sitä, mitä Turun runoudessa tällä hetkellä tapahtuu. Turkulaiset nuoren polven runoilijat pyrkivät tällä hetkellä uudistamaan konventioita sekä runouden esittämisessä että kirjoittamisessa. Seuraan suurella kiinnostuksella esimerkiksi Turun epäilyttävän kirjallisuuden seuran toimia.
Vaikka Varsinais-Suomen Runoviikoilla oli taitavia kansainvälisiä esiintyjiä, on se silti ennen kaikkea kaikkien turkulaisten ruohonjuuritason kaupunkifestivaali.
Meille esiintyjille oli järjestetty paljon ohjelmaa, ja kirjallisuussirkus tuntui kiertävän koko Turun niiden muutamien päivien aikana, jotka olin paikalla. Myönnetään: olen myynyt sydämeni turkulaisille baareille ja Aurajoelle. Turussa kävellessä tekee mieli poiketa oikeastaan joka ikisessä paikassa.
Vaikka oma kokemukseni kaikista tapahtumatiloista jäivät hyvin positiivisiksi, kuulin festivaalin aikana kuitenkin muutamalta taholta, että kaikissa kapakoissa runoesityksiä ei kunnioitettu, jääkiekkomatsien annettiin pyöriä ja sen sellaista.
On käsittämätöntä, että jotkut ravintolat eivät vieläkään ymmärrä, kuinka suosittua runous on tänä päivänä. Ja kuinka helppoa ja mutkatonta ohjelmaa runoilijat osaavat järjestää. Tällaiset ravintolat tulevat ainakin nykyisessä open mic -buumissa pelkästään häviämään.
Runoviikkojen näkyvimmillä hahmoilla, Esa Hirvosella ja Juha Kulmalalla, riittää pelisilmää ja visioita Runoviikkojen suhteen ja he osaavat myös seurata trendejä. Opin festivaaleilla erityisesti sen, että festivaalit eivät ole vain yleisön ja kulttuurin palvelua, vaan myös erittäin tärkeitä verkostoitumistilaisuuksia taiteilijoille. Osallistuin itse kahteen eri keskusteluun, joissa sain yksinkertaisesti vaihtaa kentän kuulumisia ja suunnitella yhteistä tulevaa. Keskustelut ovat osa merkittävää kansainvälistä suhdetoimintaa.
Runoviikot kärsivät kuitenkin lievästi tapahtumien runsaudesta. Välillä olisin toivonut saavani vain istahtaa alas ja jatkaa esimerkiksi hedelmällistä keskustelua Darwishin kanssa. Järjestäjät näyttivät itsekin olevan viikon loppua kohden varsin väsähtäneitä, mikä on tapahtumien paljouden huomioonottaen ymmärrettävää.
Tuli&Savu -klubi
Oli piristävää vierailla Nihil Interitin julkaiseman Tuli&Savu -lehden tuoreimmalla klubilla, jonka aiheena oli Ilmasto. Ilma sinä iltana oli muuten kammottava ja melkein esti tuloni; aivan kuin kaikki visiomme lumettomasta ja myrskyisästä talvesta olisivat sinä iltana käyneet toteen.
Kun tuuli paiskoi Porvoonkadun Baarin – nykyiseltä nimeltään Alppilan huone – valtavia ikkunoita, sisällä istuttiin hartaassa hiljaisuudessa ja kuunneltiin silloisen numeron runoilijoita ja numeron aiheesta käytyä keskustelua. Ravintola oli täynnä. Kyseessä oli myös silloisten päätoimittajien Tiina Lehikoisen ja Jouni Teittisen läksiäiset ja kapulanvaihdot Vesa Rantaman ja Anna Tomin kanssa. Jos Helsinki Poetry Connectionin tapahtumissa käyvät vähän kaikki, Tuli&Savu -klubi kosiskelee ennen kaikkea runouden ja kirjallisuuden suurkuluttajia. Ja hyvä niin.
Oli mahtavaa rauhassa ja keskittyä intensiiviseen keskusteluun ilmaston näkymisestä nykyisessä runoudessamme ja kielenkäytössämme. Ulkona riehunut myrsky toi iltaan siihen sopinutta melankoliaa. Nautin saadessani kollektiivisessa ja akateemisessä ilmapiirissä jakaa huoleni tulevaisuudesta samalla kun keskusteluun loivat lämpöä ja toivoa runoesitykset ja ajatus siitä, että taide ottaa myös tällaisesta maailmantilasta kaiken ilon irti. Hivenen hutaisten järjestetty open mic sen sijaan tuntui vaivaannuttavalta lisältä. Harva uskaltautuu avomikkiin, jos siitä ei tarpeeksi ajoissa ilmoiteta ja se vaikuttaa juontajasta vähän kiusalliselta.
Lisää Tuli&Savu -klubeja!
Mitä tänä vuonna?
Tuskin tulen koskaan elämässäni liikkumaan niin paljon runouden perässä kuin viime vuonna. Tekstistäni jäi vielä puuttumaan monia vierailuita ja esiintymisiä. Tänä vuonna suunnittelen vierailevani ainakin Muusajuhlilla Oulussa ja Annikin runofestivaaleilla.
Sain myös tammikuussa kuulla, että tulevan runokirjani kustantaa pieni ja nouseva turkulainen kustantamo, ja olenkin Varsinais-Suomen Runoviikkojen jälkeen vieraillut Turussa jo useasti ja olen menettämässä kaupungille sydäntäni. Joten myös Varsinais-Suomen Runoviikot kuuluvat ehdottomasti suunnitelmiini.
Oman mausteensa pääkaupunkiseudulle tuovat Sivuvalon järjestämät monikieliset ja -taiteiset sanataideillat, joita järjestävät pääasiassa Suomessa asuvat muulla kielellä kirjoittavat kirjailijat.
Teksti ja kuvat Aura Nurmi
TERVONEN, ELINA. Rae Armantrout kirjoittaa runoja pystyäkseen nauramaan.
Nuoren Voiman verkkojulkaisu 20.8.2015 (Tarkastettu 6.3.2016)
http://nuorivoima.com/2015/08/20/rae-armantrout-kirjoittaa-runoja-pystyakseen-nauramaan/
STAMMEIER, JENNI. Eivät kaikki venäläistaiteilijat kärsi sananvapaudesta. Yle Kulttuuri 21.8.2015. (Tarkastettu 6.3.2016)
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/21/pietarilaiset-runoilijat-eivat-kaikki-venalaistaiteilijat-karsi-sananvapauden
KANERVA, ARLA.Pulitzer-palkittu runoilija haluaa olla vaikea runoilija. Helsingin Sanomat 22.8.2015 (Tarkastettu 6.3.2016)
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1440130078789
Aura Nurmi (s.1988) on runoilija, tapahtumatuottaja ja Helsinki Poetry Connectionin puheenjohtaja
EDIT. Poistettu Annikin runofestivaalia koskevaa harhaanjohtavaa informaatiota.
nuorivoima.wordpress.com 