Kuutioiden lukemisesta

 

jos tämä eläin, joka on kirja

jätetään rauhaan se avautuu ja lehdet hengittävät

–Markku Paasonen

Alusta ei omista sisältöään, se käyttää sitä.

–Anonyymi

Ajattelen jättimäistä runokirjaa lukevasta jättiläistä.

Kuvitteletko olevasi minun kokoiseni? Kannet lepäävät käsiesi varassa kuin selällään makaavan talon katto, sivut kuin mustavalkoiset räsymatot. Kun irrotat katseesi kirjasta, riisun sen sivu sivulta. Vain yhden jätän paikalleen. Vankimmat kantavat rakenteet syntyvät kansista, joita minulla on kolmen kirjan verran. Niiden varaan pystytän neljä paperista seinää ja lasken katon. Tänne on hyvä sulkeutua. Tulee pimeä ja seinään on leikattava aukko. Teen nelikulmaisen, hiukan korkeamman kuin leveän, sillä se toisintaa kansien muodon. Lukiessani voin pitää sinua silmällä.

Surrealistinen kohtaamiseni jättiläisen kanssa oli todellinen – todellisuuksien välinen. Havahduin ajattelemasta kirjaa kolmiulotteisen maailman esineenä, tilana, tekstin ja erityisesti runouden alustana. Kirja, ylittämätön tapa käyttää tekstiä, täydellisyydessään rajojensa vanki. Kansi kuin talojen seinät tai muinaisen kaupungin muuri. Takana sivut tulevat vastaan kerros kerrokselta. Aave lipuu labyrintin seinien läpi. Näkymätön käsi kiertää aukeaman oikean reunan vasemmaksi laidaksi. Keskipisteen sijasta vastaan tulee takakansi.

Kirja, esine, arvoitus, sekä sulkeutuu maailmalta että paljastaa ja muokkaa sitä. Tositarina jättiläisestä muistuttaa, että tavallisesti kirjan lukeminen tapahtuu tekstin ääressä tai sen välittömässä läheisyydessä – mutta kannen takana. Tämä intiimiys tuntuu hyvältä: se antaa tekstille suojan ulkopuolisten ärsykkeiden vetovoimaa ja häiriötä vastaan. Jos tekstin kokoa suurennetaan, sivut muuttuvat ahtaiksi ja miellyttävään lukemiseen tarvittava etäisyys kasvaa. Kirja suosii intiimiyttä ja yksinlukemista.

Yksityisyys on laajemmassa mittakaavassa mahdollista, koska taustalla tuotannollinen prosessi, jonka seurauksena käsikirjoitukseen perustuva painotiedosto voi saavuttaa lukijansa suhteellisen tasalaatuisina kopioina. Digitaalinen lukeminen pyyhkii edellisestä lauseesta sanat ”voi” ja ”suhteellisen”. Tässä mielessä sähköinen alusta menee pidemmälle.

Palataan vielä fyysiseen kirjaan, sillä tämä kirjoitus on silta ja kaikenlaista tulee matkalla vastaan.

Miten monin eri tavoin materiaaleiltaan ja ulottuvuuksiltaan aivan tavallinen kirja voikaan vaikuttaa lukukokemukseen oman täydellisyytensä ja rajallisuutensa kautta. Tuskin mikään niin monimutkaisia asioita mahdollistava esine on muuttunut niin vähän sitten kirjapainotaidon keksimisen. Myös kirjahyllyn perusajatus – päätyosien välissä olevista tasoista – on kestänyt ajan hampaita. Pelkistetty typografia ja neutraalit fontit helpottavat vastuksetonta uppoutumista ja nopeuttavat lukemista.

Runokirjoille on usein suotu muita painettuja kirjoja enemmän visuaalisia ja materiaalisia vapauksia. Yhdessä kirja-alustan kanssa runo voi asettua teokseksi tavalla, joka sähköistää niin sisältönsä kuin käytetyt materiaalit ja formaatin. Runous ei kuitenkaan jää surkuttelemaan kohtaloaan: sillä on erityinen kyky ymmärtää erilaisten alustojen kieltä, eikä se koskaan palaa yhtäaikaiselta valloitus- ja pakoretkeltään. Samalla se tulee laajentaneeksi kaunokirjalliseen kokemukseen kohdistuvia oletuksia, odotuksia ja haaveita.

Mutta. Minne runous meneekin, jokainen esine ja tila on aina jättiläisen erityishuomion kohteena.

Uneksiva paperi keskustelee sormenpäiden kielellä. Teksti juoksee vasemmalta oikealle, ylhäältä alas, välillä loikkien ja harhaillen, palatakseen mielen kursorin osoittamaan kohtaan. Runo käyttää valtaansa, tekstin järjestys haarautuu poluiksi tai asettuu konstellaatioiksi valkealle taivaalle, ehdottamatta lukusuuntaa. Kaiken yli vyöryvät aallonharjat aukeamalta toiselle, hajotakseen viimein takakanteen. Haluaisin pinota paksuja sivuja huoneiksi ja rypistää niitä maisemiksi. Haluaisin kävellä niiden lävitse.

Kun ajattelen kirjaa käyttöliittymänä, lukemisen aikaisena vuorovaikutuksena, tuntuisi liike kirjan sisäsyntyisimmältä ominaisuudelta. Liike, jolla on suunta tai suuntia, häivyttää tekstuaalisen todellisuuden ulkopuolella vallitsevan ajan ja paikan tuntua. Toisenlaisilla alustoilla täytyy olla toisenlaisia luontaisuuksia.

Kirjan sivu hallitsee pinta-alansa x–y-valtakuntaa. Kolmiulotteisuuden se luovuttaa lukijansa mielikuvitukselle ja immersiolle, virtuaalimaailmaan uppoamiselle, niin että ulkomaailma katoaa täysin. Kaksiulotteisessa avaruudessa taivaankappaleiden, näkyvän taivaan kohteiden, kuten kirjainten, tähtijoukkojen, sanojen, meteoriparvien ja tekstifragmenttien, paikka on suhteellinen toisiinsa nähden, mutta kolmiulotteisessa maailmassa näiden suhteiden välisten permutaatioiden määrä on loputon.

Kannelliset ja seinälliset ovat sukulaissieluja.

Haluaisin lukea sisätilaan kirjoitetun runoteoksen. Kuusitahoisen nopan sisällä kaikki on mahdollista: fontteja, värejä, käsialoja, runouksia, visuaalisia ja konkreettisia runoja, taiteidenvälisyyksiä ja kollaboraatioita, installaatioita, aseemisia kirjoituksia, kytkentäkaavioiksi paljastuvia tähtikarttoja muistuttavia merikarttoja, video- ja äänirunoja. Mitä milloinkin. Haluaisin kokea Mallarmén nopanheiton tai Apollinairen sateen kolmiulotteisessa tilassa – tilan ehdoilla! Haluaisin vapautua hetkeksi runojen paikoittamaan koordinaatistoon.

Kuvittelen astuvani (kanssasi!) huoneeseen, jonka seinille on ripustettu tai maalattu tekstiä. Tuntuu kuin olisin juuri avannut kuutionmuotoisen runokirjan. Mutta tätä ei voi omistaa, tämä on luettava juuri tässä. Originaali, ellei arkki.

Tässä kirjassa on kuusi sivua: neljä seinää, lattia ja katto. Huone on täynnä aukeamia: sivujen yhtymäkohdissa on kaksitoista taitetta. Jokainen sivu tai seinä on suoraan osallisena neljässä eri aukeamassa, mutta kaikki sivut ja aukeamat ovat tasa-arvoisessa suhteessa toisiinsa tavalla, johon ei sisälly selkeää – etukäteen määrättyä – lineaarista vääjäämättömyyttä.

Me luemme tätä huonetta, yhtä aikaa, eri järjestyksissä, sinä ja minä.

Saavumme todellisuutta kohostavan ja virtuaalimaailmoihin avautuvan ajan kynnykselle. Täällä odottaa runous, nälkäisenä laajentuakseen kohti kolmiulotteisia maailmoja. Runous voi tuoda fyysiseen tai sitä jäljittelevään tilaan oman versionsa immersiosta: sellaisen, jossa kirjoitettuun syventyminen ja uppoaminen tuottavatkin teksteille herkistymistä.

Mikael Brygger

Essee on julkaistu Nuori Voima -lehden Visuaalisen runouden numerossa (3-4/2016). Lehteä saa tilattua irtonumerona 12 euron hintaan osoitteesta: tilaukset@nuorenvoimanliitto.fi. Lehteä saa myös joistakin myyntipisteistä (Kirjakauppa Nide, Gaudeamus Kirja&Kahvi, Akateeminen kirjakauppa sekä Tulenkantajien kirjapauppa Tampereella).

Advertisement